Viikko meni taas kerran vauhdikkaasti,mukavia kohtaamisia ja hyviä keskusteluja mahtoi jokaiseen päivään.
Viikonloppu on työntäyteinen,kuin myös koko tuleva viikko,eipä edelleenkään tarvi vapaa-ajan ongelmista kärsiä :)

Monenlaista muutakin oivalusta kuin ylläoleva hymy on kulunut viikko tullessaan tuonut,aika näyttää mitä niistä kypsyykään.
Olympialaisiakin on seurailtu,jännittäviä hetkiä tv;n äärellä saanut kokea.Naisten ampumahiihtoviesti oli mielenkiintoinen,Ukrainalle soi voiton,kovinkaan helposta olosuhteista eivät kisoihin ole tulleet.Bangkokin levottomuuksista ei ole aikoihin kuulunut mitään,aika iso määrä suomalaisia sinne suunnalle parhaillaankin suuntaa.myönnettäköön että mieluusti mekin siinä joukossa olisimme,vaan toisella kertaa sitten :)
Vihdoinkin hankin,tai oikeammin sain lahjaksi uuden puhelimen,Tarmo on sellaisen luvannut jo monta vuotta sitten ostaa,mutten tahtonut millään malttaa luopua vanhasta.
Tosi tyytyväinen oon ollut tähän uuteenkin,arvaakohan kukaan kumman puoleinen se on..Pitkään harkitsin tavallisen ja kosketusnäytön välillä,päädyin kuin päädyin tavalliseen.Surku et Liljan kuvat ja joitakin tallennettuja viestejä hävisi sen sileän tien kun olin kortin vaihtanut,nimet sentään osasin kopioda,ettei niitäkin tarvi uusiksi katsella.
Ensi viikolla vanhimmainen ja nuorimmainen muuttaa Keski-Suomeen,asuvat parinsadan metrin päässä toisistaan.Kesällä viimeistään saavat meistä vieraita.
Tällaiset kuulumiset tällä kertaa,palaillaan taas uusin kuvin ja miettein.

tais olla jo aikakin vaihtaa.. |